Jalokaluste, EST 1997.
Jalokaluste on Puupalvelu Jari Rajala Oy:n brändi-merkki, joka keskittyy täysin asiakaskohtaisten, räätälöityjen erikoiskeittiöiden valmistukseen. Kahdenkymmenen vuoden vahva osaaminen huipentuu perinteisten, kotimaisten keittiöiden valmistuksessa, jossa tarjotaan jokaiselle jotakin, niin designin kuin materiaalien suhteen.
Jalokalusteen keittiöiden valmistus tapahtuu Helsingin Malmilla sijaitsevassa puusepäntehtaassa. Tuotantotilat ovat uudet ja ne on varustettu nykyaikaisilla koneilla ja laitteilla. Taitavien puuseppiemme viimeistely antaa tuotteillemme uniikin käsityönleiman.
Jalokalusteella on Suomen laajin perinnekeittiömallisto. Valmistamme keittiöt myös vanhan mallin mukaan. Jalokalusteen henkilökunta on valmiina palvelemaan sinua!
Vanhanajan keittiöiden historiaa 1800-1920
Suomessa vielä 1800-luvun loppupuolella kalustaminen oli varsin niukkaa tuvissa ja kartanoissakin. Keittiöissä tärkein ja suurin alue oli tulipesä keittolevyineen. Vesi kannettiin sisään ja pois keittiöstä erillisillä astioilla.
Ruotsalaismallisissa aateliskartanoiden keittiöissä pärjättiin muutamilla alakaapeilla ja avoseinähyllyillä. Kattilat ja vispilät roikkuivat seinäkoukuissa. Ruoka-ainekset olivat erillisissä seinäkomeroissa.
Kuvassa ruokalan keittiö Vaasassa 1900-luvun vaihteessa.
Kuva: Pohjanmaan museon arkisto.
1900-luvun alkupuolella kiinteiden kalusteiden määrä lisääntyi. Avohyllyköt muuttuivat saranoiduiksi kaapistoiksi. Työtasotilaa oli enemmän. Vesi tuli putkea pitkin taloon ja poistui viemäristä.
Keittiön toiminnot helpottuivat kaasuliesien myötä. Pikkuhiljaa alettiin vanerin ja rimalevyn tarjonnan kasvun myötä valmistamaan moduulityyppisiä keittiökaapistoja, joita saattoi ostaa haluamillaan mitoilla.
Kuvassa ruotsalaiskeittiö 1920-40-luvulla.
Puukalusteet 1920-1960
Ennen saksalaisen menestystuotteen lastulevyn kulta-aikaa kalusteet valmistettiin umpipuusta, vanerista tai yhteen viilutetuista mäntyrimoista (rimalevy eli kimpilevy). Viilurakenteet mahdollistivat tehokkaamman ja halvemman kalustevalmistuksen 1920-60 -lukujen Suomessa.
Tämä toi kalustemuotoiluun mukaan elementtiajattelun juurta. Kaupungistumisen myötä kalusteet muotoutuivat uusien tarpeiden mukaisiksi kerrostaloasumisessa.
Kuvassa Elja Kiljanderin mallikeittiö. Kotiliesi v. 1924.
Vuonna 1924 Ruotsin standardoimiskomitean koekeittiöllä määriteltiin suomalaisen keittiön perusmallia, jossa kaikki toiminnot olisivat ’nykyaikaisia’.
Tästä lähti keittiömoduulien aikakausi, jota elämme vieläkin.50-luvun keittiöissä yhdistyy puurungot, huulletut ovet, rst-pesupöytä ja puureunainen laminaattitaso sekä lattialiesi. Vetimet olivat puutankovetimiä tai lankavetimiä.
Kuvassa arkkitehti Lasse Saarisen suunnittelema keittiö vuodelta 1957.
Lähde: Asko-kalustelehti 1957.
Retro-kalusteet
Jalokalusteen 1950-luvun keittiöt ovat uusretroa. Retrokeittiön puukuviolliset tai värikkäät ovet, näkyvät valkoiset rungot ja lankavetimet tuovat mieleen viisikymmentäluvun historiaa.
Kaupunkiemme rakennusarkkitehtuuri, joka käsittää lukuisia kivijalkataloja 1900-luvun alkukymmeniltä, kaipaavat sisustuksiinsa perinnettä kunnioittavia kalusteita. Jalokaluste vastaa tuohon tarpeeseen ja toimittaa mittatilaustyönä autenttiset puukalusteet ja iki-ihanat retro-kalusteet.
Uusretro on trendinousussa 1940-1960 lukujen kerrostalokeittiöissä.